Kodin ja koulun yhteistyöllä lisätään yhteistä ymmärrystäLauantai 21.12.2019 - OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja Matti Helimo Joni Toivonen lähetti yleisönosaston kautta terveiset Suomen opettajille. Wilmalla lähetettäviä viestejä koteihin pitäisi hänen mukaansa vähentää. Esimerkiksi hän nosti viestit, joissa opettaja kertoo stressaantuneena luokan huonosta käytöksestä. Kirjoituksensa lopussa sama viiden peruskoululaisen isä toisaalta ohjeistaa opettajia ohjeistamaan koteja ”ryhdistäytymään kasvatustoimessa yhteisen hyvän nimissä”. Ilmeisesti ei kuitenkaan Wilma-viestillä? On tärkeää ymmärtää, että opettajan virkatehtävä on viestiä koteihin ja tämä tapahtuu monessa kunnassa Wilman kautta. |
Avainsanat: vanhemmuus, käytös, koulutus ratkaisee |
Kohti laadukkaampaa varhaiskasvatusta 2020-luvullaPerjantai 22.3.2019 - OAJ Pirkanmaan LTO-jaoksen puheenjohtaja Eija Kamppuri ja alueasiamies Arto Kauppinen Varhaislapsuus on lapsen oppimisen taitojen kannalta kaikkein tärkeintä aikaa. Pohjoismaista Suomessa on kuitenkin vähiten lapsia varhaiskasvatuksen piirissä. Osallistumisasteen nosto edellyttää laadun varmistamista, mikä syntyy vain koulutuksen ja osaamisen myötä. Varhaiskasvatus tuleekin säätää sivistykselliseksi perusoikeudeksi. Kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla tulee olla yhtäläinen oikeus osallistua säännöllisesti ja päivittäin varhaiskasvatuksen opettajan johdolla tapahtuvaan kokoaikaiseen pedagogiseen varhaiskasvatukseen. Tämä voidaan toteuttaa esiopetuksen tavoin osapäiväisesti maksuttomana.
Varhaiskasvatus siirtyi osaksi koulutusjärjestelmää vuonna 2013. Siitä huolimatta edelleen esitetään näkemyksiä, että varhaiskasvatus olisi sosiaalihuoltoa ja siten tarkoitettu vain joillekin lapsille. Varhaiskasvatuksen nostaminen myös käytännön tekemisen tasolla todelliseksi osaksi koulutusjärjestelmää vaatii määrätietoista asenteiden korjaamista. Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus tulee palauttaa jokaiselle lapselle. Turvallinen oppimisympäristö antaa opettajalle aikaa ohjata ja opettaa. Päiväkodin johtaja lähijohtajana tarvitsee aikaa kohdata alaisuudessaan olevat työntekijät ja ohjata päiväkodin pedagogista toimintaa. Huolta aiheuttaa päiväkotien yksikkökokojen kasvu. Tällöin johtaja ei edes tunne kaikkia alaisiaan.
OAJ Pirkanmaa on huolestuneena seurannut, miten enenevästi varhaiskasvatuksen opettajille siirretään heille kuulumattomia tehtäviä. Lisäksi liian usein toimitaan siten, että henkilökunnan poissaolotilanteissa siirretään joko lapsia tai henkilökuntaa toisiin ryhmiin tai päiväkoteihin. Tällöin ei voida toteuttaa lapsille suunniteltua pedagogista toimintaa. Varhaiskasvatuslaki määrittelee varhaiskasvatuksen yhdeksi tavoitteeksi lasta kunnioittavan toimintatavan turvaamisen ja pysyvien vuorovaikutussuhteiden turvaamisen lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä. Opettajaa tarvitaan kasvattamaan, opettamaan ja olemaan läsnä lapsille arjen erilaisissa tilanteissa. On resurssien tuhlausta, että opettaja ei tee opettajan tehtävää omassa ryhmässään.
Uusi Varhaiskasvatuslaki antaa jo hyvää suuntaa varhaiskasvatukselle. Muutamia täsmennyksiä tarvitaan, kuten määritelmä kasvun ja oppimisen tuesta sekä pedagogisesta varhaiskasvatuksesta. Erityisen tärkeää on määritellä lapsiryhmät pysyviksi ja sellaisiksi, ettei tilapäinen poikkeaminen ole mahdollista. Ryhmien paisuminen on saatava kuriin. Näiden korjausten avulla varhaiskasvatus tukee enemmän lasta ja lapsen oppimista.
Lain tarkentamisen lisäksi varhaiskasvatukseen tarvitaan nykyistä huomattavasti enemmän valtionosuutta. OAJ:n laskelmien mukaan kunnat saivat varhaiskasvatuksen järjestämiseen valtionosuutta tänä vuonna 304 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2011. Tämä tulee korjata, sillä varhaiskasvatus on laadukasta vain silloin, kun toiminnan resurssit ovat kunnossa. Torstaina 21.3. vietetään kolmattakymmenettä kertaa valtakunnallista Varhaiskasvatuspäivää. Tänä vuonna päivää vietetään teemalla Varhaiskasvatuksen opettajan työ tulevaisuudessa. Huhtikuussa valittavilla kansanedustajilla onkin vastuu nostaa varhaiskasvatus sille kuuluvaan arvoon 2020-luvulla koulutuksen kentässä. |
Avainsanat: varhaiskasvatus, oaj pirkanmaa, koulutus ratkaisee, laatu |
SUOMEN JA EUROOPAN HUOLI KORKEIMMAN KOULUTUKSEN INVESTOINNEISTAPerjantai 15.3.2019 - Matti Helimo, OAJ Pirkanmaa pj sekä Arto Kauppinen, OAJ Pirkanmaa alueasiamies Viimeisten kuukausien aikana useat arvostetut taloustieteen asiantuntijat ovat käyttäneet painavia puheenvuoroja koulutusinvestointien tärkeydestä Suomelle ja koko Euroopalle (esimerkiksi HS 19.12 Jens Südekum ja Olli Rehn, HS 8.1 Sixten Korkman). Euroalueella on pyritty viime vuosien aikana kasvuun ja työllisyyteen luomalla satoja miljardeja euroja uutta rahaa. EKP on esimerkiksi ostanut eurovaltioiden valtionlainoja jälkimarkkinoilta. Suomikin on saanut tästä osansa. On syytä kysyä, missä määrin tämä rahaelvytys on kohdistunut koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Varsinkin kun samalla aikavälillä kaksi viimeisintä hallitustamme on rajusti rapauttanut leikkauspolitiikallaan näitä kestävän kasvun kivijalkoja. Korkeakoulujenkin resursseja on leikattu. Yliopistojen rahoitustaso nyt vastaa reaalisesti vuoden 2002 tasoa. Ammattikorkeakouluilta on leikattu vuodesta 2012 alkaen peräti 25 prosenttia. Juuri valmistuneen Korkeakoulutuksen tiekartan tavoitteissa vuonna 2030 puolet väestöstä suorittaa korkeakoulututkinnon. Sen saavuttamiseksi tarvitaan kartan linjauksia voimakkaampaa panostusta henkilöstön hyvinvointiin. Yliopistoissa henkilöstö on vähentynyt 2010-luvulla 10 prosenttia ja ammattikorkeakouluissa peräti 30 prosenttia. Seurauksina on se, että korkeakoulujen työntekijöistä keskimäärin 2/3 kokee työn kuormittavuuden kasvua sekä jaksamisen ja motivaation vakavaa heikkenemistä. Yliopistojen työntekijöillä korostuu myös huoli työsuhteen jatkuvuudesta sekä vaikutusmahdollisuuksien vähäisyydestä. Henkilöstöä kuormittavista kertaluonteisista hankerahoituksista on päästävä riittävän vahvaan pitkäjänteiseen perusrahoitukseen. Tämä koskee sekä perus- että soveltavaa tutkimusta. Myös strategiarahoituksen perusteita on avattava nykyistä enemmän. Samoin on turvattava korkeakoulutuksen ytimessä oleva akateeminen vapaus tutkimuksessa ja opetuksessa. Varmistamalla henkilöstön ja opettajien aidot vaikuttamismahdollisuudet korkeakoulujen hallinnossa luodaan korvaamatonta luottamuspääomaa. Suomen kaltaisen osaamistalouden tuleekin vahvistaa eikä heikentää sivistyksen, osaavan työvoiman saatavuuden, kilpailukyvyn ja osaamisen uudistamista. Tiekartan kirjauksia enemmän tulee painoarvoa antaa opetushenkilöstön ammattitaidon jatkuvalle kehittämiselle, mikä linkittyy ratkaisevalla tavalla korkeakoulujen edellytyksiin tukea esimerkiksi elinikäisen oppimisen tavoitteita. Tutkimusansioiden ohella myös opetus- ja koulutustehtävillä on oltava painoarvoa uralla etenemisessä. Kevään eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuus seuraavien vuosien ajaksi. Vaaleissa valitut vaikuttavat myös Suomen EU-politiikan muotoutumiseen etenkin tulevan hallituksemme kautta. Valittavilta päättäjiltä on vaadittava koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen nostamista sekä kansallisten että Euroopan laajuisten investointien kärkeen. |
Avainsanat: koulutus ratkaisee, oaj pirkanmaa, koulutus, koulutusinvestointi, euroalue, koulutuspolitiikka, korkeakoulu, yliopisto, hankerahoitus |
Suomi menestyy investoimalla koulutukseenTiistai 20.11.2018 - Arto Kauppinen , OAJ Pirkanmaan alueasiamies Muuttoliiketutkija Timo Aro pohti kesäkuun alussa Tampereen kaupungin seminaarissa, kuinka Tampere voisi olla tulevaisuudessa nykyistä vetovoimaisempi. Yksi tärkeimpiä huomioita oli sujuvien peruspalvelujen merkitys. Aro nosti esille investoinnit varhaiskasvatukseen ja koulutukseen sekä korosti, että ne tuovat vetovoimaa vasta pitkällä aikavälillä. Aron johtopäätöstä laajentaen voi sanoa, että vain koulutukseen investoiva kansantalous voi menestyä globaalin kilpailun oloissa. Onkin valitettavaa, että Suomen hallitukset v.2011-2018 ovat vähentäneet koulutuksen ja tutkimuksen investointeja ja samaan aikaan lisänneet investointejaan toisiin kohteisiin. Ei voi välttyä ajatukselta, että monet päättäjämme edelleen vanhakantaisesti näkevät koulutuksen menoeränä, johon voidaan ohjata rahaa vasta sitten kun ”oikeat” investoinnit ovat tuottaneet riittävästi rahaa valtiontaloudelle. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n eduskuntavaalitavoitteiden tunnuslause on Koulutus ratkaisee. Esimerkiksi syrjäytymisen hinta on kova paitsi yksilölle itselleen myös yhteiskunnalle. Syrjäytymisen ehkäisyssä on tärkeää, että opettajalla on aikaa yksilölliseen kohtaamiseen. Varhaiskasvatuksen riittävän pienet lapsiryhmät luovat tälle pohjan. Perusopetuksen osalta OAJ esittää, että opettajien määrästä suhteessa oppilasmäärään määrätään lailla. Samaan tähtää oppivelvollisuuden pidentäminen sekä alku- että loppupäässä. Osaamistarpeiden nopeasti muuttuessa myös aikuisiässä tarvitaan aitoja mahdollisuuksia päivittää osaamista ja jopa uudelleenkouluttautua. Maksuttomuuden periaatteesta tulee pitää kiinni, koska sillä vahvistetaan tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille kouluttautua perhe- tai kulttuuritaustasta riippumatta. Työllistyminen ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä ja koulutus on tässäkin avainasemassa: ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on 86%, kun vastaava luku on 43% perusasteen suorittaneilla. Jokainen oppija ansaitsee turvallisen ja terveellisen oppimisympäristön. Turvallisuuden lähtökohtana on oppijan kokemus tulla yksilöllisesti kohdatuksi ja että hänen oppimistarpeisiinsa on vastattu riittävästi resursoidulla tuella. Laadukas pedagoginen johtaminen tukee näitä tavoitteita. Sisäilmaongelmia on liian monessa oppilaitoksessa. Niiden poistoon tarvitaan valtion rahoitusta. Myös rakentamisen laatukriteerit, vastuut ja sanktiot on saatava kuntoon. OAJ esittääkin, että kasvatus ja koulutus on nostettava seuraavan hallituksen tärkeimmäksi investointikohteeksi. Sijoitettuun rahaan verrattuna koulutus maksaa itsensä monin verroin takaisin. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa tuotto on 7-13-kertainen sijoitettuun pääomaan verrattuna. Suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan yhdessä sovittu selkeä kuva paremmasta tulevaisuudesta. On tehtävä konkreettinen suunnitelma rahoituksen korjaamiseksi ja keskityttävä pitkäjänteiseen kehittämiseen. Ei pidä tyytyä ongelmien paikkaamiseen erilaisilla hankkeilla. Näiden tavoitteiden toteuttamiseen tarvitaan edelleen maailman parhaita opettajia. Kansainvälistyminen, digitalisaatio ja oppijoiden tuen tarpeen kasvu haastavat opettajien osaamisen ja opetusalan johtamisen. Resursoimalla opettajien ja esimiesten koulutukseen varmistetaan se, että myös oppijat saavat tulevaisuuden kannalta parhaan mahdollisen opin. Koulutus ratkaisee isot ja pienet ongelmat Suomessa ja maailmalla. Eduskuntavaaleissa 2019 päätämme. mihin suuntaan jatkamme. Valitaan ne edustajat, joilla on rohkeutta investoida koulutukseen. Arto Kauppinen OAJ Pirkanmaan alueasiamies |
Avainsanat: koulutus ratkaisee, eduskuntavalit, koulutus, investointi, tulevaisuus, oajpirkanmaa |