SUOMEN JA EUROOPAN HUOLI KORKEIMMAN KOULUTUKSEN INVESTOINNEISTA

Perjantai 15.3.2019 - Matti Helimo, OAJ Pirkanmaa pj sekä Arto Kauppinen, OAJ Pirkanmaa alueasiamies

Viimeisten kuukausien aikana useat arvostetut taloustieteen asiantuntijat ovat käyttäneet painavia puheenvuoroja koulutusinvestointien tärkeydestä Suomelle ja koko Euroopalle (esimerkiksi HS 19.12 Jens Südekum ja Olli Rehn, HS 8.1 Sixten Korkman). Euroalueella on pyritty viime vuosien aikana kasvuun ja työllisyyteen luomalla satoja miljardeja euroja uutta rahaa. EKP on esimerkiksi ostanut eurovaltioiden valtionlainoja jälkimarkkinoilta. Suomikin on saanut tästä osansa. On syytä kysyä, missä määrin tämä rahaelvytys on kohdistunut koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.   Varsinkin kun samalla aikavälillä kaksi viimeisintä hallitustamme on rajusti rapauttanut leikkauspolitiikallaan näitä kestävän kasvun kivijalkoja.

Korkeakoulujenkin resursseja on leikattu. Yliopistojen rahoitustaso nyt vastaa reaalisesti vuoden 2002 tasoa. Ammattikorkeakouluilta on leikattu vuodesta 2012 alkaen peräti 25 prosenttia. Juuri valmistuneen Korkeakoulutuksen tiekartan tavoitteissa vuonna 2030 puolet väestöstä suorittaa korkeakoulututkinnon. Sen saavuttamiseksi tarvitaan kartan linjauksia voimakkaampaa panostusta henkilöstön hyvinvointiin. Yliopistoissa henkilöstö on vähentynyt 2010-luvulla 10 prosenttia ja ammattikorkeakouluissa peräti 30 prosenttia. Seurauksina on se, että korkeakoulujen työntekijöistä keskimäärin  2/3 kokee työn kuormittavuuden kasvua sekä  jaksamisen ja motivaation vakavaa heikkenemistä.  Yliopistojen työntekijöillä korostuu myös huoli työsuhteen jatkuvuudesta sekä vaikutusmahdollisuuksien vähäisyydestä.

Henkilöstöä kuormittavista kertaluonteisista hankerahoituksista on päästävä riittävän vahvaan pitkäjänteiseen perusrahoitukseen. Tämä koskee sekä perus- että soveltavaa tutkimusta. Myös strategiarahoituksen perusteita on avattava nykyistä enemmän. Samoin on turvattava korkeakoulutuksen ytimessä oleva akateeminen vapaus tutkimuksessa ja opetuksessa. Varmistamalla henkilöstön ja opettajien aidot vaikuttamismahdollisuudet korkeakoulujen hallinnossa luodaan korvaamatonta luottamuspääomaa.

Suomen kaltaisen osaamistalouden tuleekin vahvistaa eikä heikentää sivistyksen, osaavan työvoiman saatavuuden, kilpailukyvyn ja osaamisen uudistamista. Tiekartan kirjauksia enemmän tulee painoarvoa antaa opetushenkilöstön ammattitaidon jatkuvalle kehittämiselle, mikä linkittyy ratkaisevalla tavalla korkeakoulujen edellytyksiin tukea esimerkiksi elinikäisen oppimisen tavoitteita. Tutkimusansioiden ohella myös opetus- ja koulutustehtävillä on oltava painoarvoa uralla etenemisessä.

Kevään eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuus seuraavien vuosien ajaksi. Vaaleissa valitut vaikuttavat myös Suomen EU-politiikan muotoutumiseen etenkin tulevan hallituksemme kautta. Valittavilta päättäjiltä on vaadittava koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen nostamista sekä kansallisten että Euroopan laajuisten investointien kärkeen.

Avainsanat: koulutus ratkaisee, oaj pirkanmaa, koulutus, koulutusinvestointi, euroalue, koulutuspolitiikka, korkeakoulu, yliopisto, hankerahoitus

TAMPEREEN KONSERVATORIO TARVITSEE UUDEN SUUNNAN

Maanantai 30.5.2016 - Matti Helimo, OAJ Pirkanmaa pj. sekä Arto Kauppinen, OAJ Pirkanmaa, alueasiamies

Tampereen konservatorio on yli 80 vuotta tarjonnut korkeatasoista opetusta niin harrastajille kuin ammattilaisillekin. Nykyään Pyynikintorilla opiskelee yli 1000 musiikkileikkikoulun, musiikkiopiston ja ammatillisen toisen asteen oppilasta ja opiskelijaa. Pyhäjärven rannassa puolestaan opiskelevat vastaavien tasojen tanssinopiskelijat ja Hämeenpuistossa toisen asteen musiikkiteknologit.

Nyt konservatoriolta on kantautunut erikoisia ja ikäviä uutisia: Taiteen perusopetuksen musiikin oppilaiden lukukausia lyhennettiin yllättäen ja kesälaitumet kutsuivat jo 20.5.2016. Syksylläkin aloitetaan vasta syyskuun alkupäivinä. Oppilaitoksen pitäisi antaa taiteen perusopetusta laaja oppimäärä. Opettajien työehtosopimuksessakin sanotaan, että opetusta on vähintään 35 viikkoa ja ns. muuta työtä enintään 3 viikkoa. Tanssinopiskelu  vielä onnistuu, mutta musiikin opettajat ovat lomautettuina!  Osa siis jopa neljä viikkoa vuoden 2016 aikana!

Konservatorion toiminta herättää monia kysymyksiä: Toteutuvatko luvatut opetuksen määrät musiikkiopistossa? Miten käy valtionrahoituksen, joka ko. opetukseen tulee ”korvamerkittyinä” valtionosuustunteina. Periikö opetus- ja kulttuuriministeriö 4 viikon rahoituksen takaisin, jos oppilaitos vähentää opetusta 3 viikkoa ja lisäksi vielä yksi ns. muun työn viikko on lomautuksia? Jatkuuko tämä kierre nyt joka vuosi? Miksi vanhemmille ei kerrottu todellista syytä opetuksen vähenemiseen, vaan Wilma-viestissä kerrottiin vain opetuksettomista viikoista?

Tämän surullisen tilanteen  perussyy on ammatillisen 2. asteen koulutuksen rahoitusongelma. Oppilaitoksessa on ollut jo vuosia musiikkialan perustutkinto-opiskelijoita ylipaikoilla ja siihen on saatu ylimääräistä valtionapua. Ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen kuuluu rahoituksen merkittävä väheneminen muutoinkin, joten oli aivan odotettua, että avustusta ei enää tullutkaan. Vanhempien maksamilla musiikkiopiston lukukausimaksuilla toimintaa ei saada pyöritettyä, vaan taiteen perusopetuksen suurin rahoitus tulee valtiolta. Seuraavaksi suurimpina rahoittajina toimivat oppilaiden kotikunnat, suurimpana Tampereen kaupunki. Eniten lomautukset ja opetuksen väheneminen kirpaisevat oppilaita sekä vanhempia, kun kesken kevään oppilaitos ilmoitti myös nostavansa lukukausimaksuja.

Luonnollisesti konservatorion toiminta on suuresti vaikuttanut henkilöstön jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Ongelmia on alkanut ilmetä. Nyt tarvitaan viisaita päätöksiä ja uusi suunta tulevaisuuteen.

Avainsanat: musiikin opetus, konservatorio, ammatillinen opettaja, musiikin opettaja, oaj pirkanmaa, rahoitus, taiteen perusopetus