Kohuotsikointia opettajien kustannuksella

Keskiviikko 30.5.2018 - Matti Helimo, OAJ Pirkanmaa pj.



Otsikoilla muokataan mielikuvia. ”Usein luokan ongelma on opettaja”, huusi Aamulehden koko aukeaman otsikko viime lauantaina. Ei voi kuin arvailla motiiveja hiekoittaa Suomen tulevaisuuden tekijöiden työtä ja heidän arvostustaan moisella valheellisella kohuotsikolla. Itse artikkelissa ei ollut mitään perusteita tai selitystä otsikon väitteelle. Nykymaailmassa yhä useampi ei syystä tai toisesta lue kuin otsikon ja saattaa sitten kritiikittä välittää vääriä väittämiä eteenpäin.

Varmasti kaikissa ammattiryhmissä on ns. mätiä omenia joukossa ja aina on varaa parantaa. Kuitenkin isossa kuvassa Suomessa on tutkitusti maailman parhaat opettajat, piste. He työskentelevät pyynteettömästi ja suurella sydämellä oppilaiden parhaaksi yhä suuremmissa opetusryhmissä koulutusleikkausten keskellä. Varmin tapa jyrkentää luisuamme maailman koulutuksen kärkipaikoilta on syyllistää opettajia, vähentää ammatin arvostusta, viedä johtajilta aika pedagogiseen johtamiseen, kaventaa profession autonomiaa ja olla panostamatta täydennys- sekä opettajankoulutukseen. Hälyytyskellojen pitäisi soida, kun vuosina 2013-17 Tampereen yliopiston luokanopettajan koulutusohjelman hakijamäärät ovat vähentyneet tuhannella 1740:een. Suunta on käännettävä, sillä Suomen koulutusihme on merkittävästi pohjautunut siihen, että ikäluokan parhaat ovat hakeutuneet opettajiksi. Täydellistä esimerkkiä, miten ei kannata toimia, ei tarvitse hakea Ruotsia kauempaa.

Lauantain artikkelin tekstiosa oli sinänsä ihan asiaa, vaikka sisälsikin enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksiä. Olen täysin samaa mieltä siitä, että opettajan vuorovaikutustaidot ja empatiakyky ovat äärimmäisen tärkeä osa opettajan ammattia. Esitin (AL 3.3.2016 ja 15.1.2017), että ns. kiky-ajasta olisi osoitettu opettajille aikaa juuri oppilaan kohtaamisiin. Tämä ei maksaisi työnantajalle mitään, mutta edistäisi oppilaan tuntemusta, vuorovaikutusta sekä kodin ja koulun yhteistyötä. Ehdotus ei käynyt Kuntatyönantajalle. Toivottavasti löydämme Pirkanmaalla paikallisesti sopien ratkaisuja, miten opetusalan ammattilaisten panos saadaan parhaiten kohdistettua tärkeimpään eli oppimisen edistämiseen ja kodin kasvatustehtävän tukemiseen. Räätälöity täydennyskoulutus opettajille olisi järjestettävissä vähin kustannuksin.

Artikkelissa tutkimuksen otanta oli kaksi opettajaa Pirkanmaalta ja lienee turhaa mainita, että yleisiä johtopäätöksiä on tuon pohjalta turha tehdä. Opettajat toivovat työrauhaa ja arvostusta. Toivottavasti molempia suodaan ja yhteistyössä koulutuksen järjestäjät, huoltajat ja koulu saa aikaan positiivista ilmapiiriä koko opetusalan ympärille.

Jostain syystä negatiiviset kirjoitukset opettajista ajoittuvat usein koulujen lomien alun läheisyyteen. On siis hyvä aika muistuttaa, että alun perin opettajalle maksettiin palkkaa 9kk:n ajalta ja kesä oli palkaton. Myöhemmin tuo ihan sama summa jaettiin tasan 12kk:lle. Toivottavasti tämä tieto helpottaa. Opettajat ovat kesäkeskeytyksensä todellakin ansainneet. Työ on raskasta, mutta palkitsevaa. Ei ole olemassa suurempaa etuoikeutta, kun opettaa tulevia sukupolvia.

kirjoittanut Matti Helimo, OAJ Pirkanmaa pj.

Matti_Helimo.jpg

Avainsanat: oaj pirkanmaa, opettajat, opettajan työ, ura, kesälomat, kesäkeskeytys, aamulehti

Pk-seutu maailman PISA-ykkönen ? muu Suomi tarvitsee korjausliikkeen

Maanantai 2.1.2017 - Matti Helimo, puheenjohtaja, OAJ Pirkanmaa

PISA 2015 -tulokset ovat pisteiltään historiamme huonoimmat. Silmiinpistävää kuitenkin on pääkaupunkiseudun erinomaiset tulokset verrattuna muuhun Suomeen. Se olisi yksinään Singaporen edellä maailman PISA-ykkönen.  Pk-seudulla on satsattu perusopetukseen, nyt panostus ansaitusti tuottaa ja tulevaisuudessa vielä enemmän mm. syrjäytymisen ehkäisynä ja korkeampana koulutustasona.

Meillä Pirkanmaalla sijaiskiellot, tuntien leikkaaminen ja ylisuuret ryhmät ovat olleet kuntapäättäjien säästökeinovalikoimissa viime vuodet. Koulutus on liian usein nähty vain kulueränä ja tämä näkyy tuloksissa.

Hyvää PISA-tuloksissa on, että lukutaidon tulosten heikentyminen näyttää hidastuneen ja matematiikan osaamisen lasku tasaantuneen. Olemme edelleen maailman kärkimaita, vaikka osaamisemme pudotus päätutkimuskohteen, luonnontieteiden, osalta oli 2. suurin kaikista 73 maasta. Suomen 32 pisteen pudotus vastaa liki yhden kouluvuoden oppimäärää. Tulosta ei selitä maahanmuuttajien määrän kasvu, sillä sen vaikutus on tuloksissa vain 2 pistettä.

PISA-tutkimuksessa taso 2 on arki-, työ- ja opiskeluelämässä tarvittavan vähimmäisosaamisen raja.  Heikkojen, alle 2 tason, suoriutujien osuus on maassamme kolminkertaistunut (4%®12%) vuodesta 2012. Erinomaisesti (korkeimmat tasot 5 ja 6) menestyvien osuus putosi vastaavasti kolmanneksen 21%®14%. Luvut ovat edelleen kansainvälisesti vertaillen hyviä, mutta suunta todella huono.

Opettajat ovat laajasti arvostelleet ns. kolmiportaisen tuen mallin toimivuutta. Tuen tarpeessa olevat oppilaat ovat yleisopetuksen luokassa eivätkä saa riittävää tukea, kuten erityisopetusta. Osa kunnista käyttää tukimallia säästökeinona. Tällöin opettajan aika menee erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa toimimiseen ja tilanteesta kärsii suuri enemmistö. Tämä ei voi olla näkymättä oppimistuloksissa.

Suomen tytöt ovat maailman parhaita lukijoita. Joka kymmenes suomalainen nuori ei kuitenkaan saavuta sellaista lukutaitoa, joka mahdollistaisi aktiivisen osallistumisen yhteiskuntaan ja opintojen jatkamisen. Tutkitusti oppimisen polut eriytyvät varhain. Jo 4.lk:lla on ennustettavissa, millainen oppilaan koulutuspolku tulee olemaan. Kodin tuki ja myönteinen asenne koulunkäyntiä kohtaan on kullanarvoista, alusta alkaen.

Hälyttävintä on eriarvoisuuden kasvu. Aiemmin Suomen vahvuutena on ollut kaikille tasa-arvoinen peruskoulu. Nyt vanhempien sosioekonomisen taustan vaikutus oppimistuloksiin on voimistunut, alueelliset erot kasvaneet sekä tyttöjen ja poikien välinen osaamisero OECD-maiden suurin.

Ystäväni lapsi käy 3. luokkaa Tampereella 28 oppilaan luokassa. Opettaja on aika ajoin vapaaehtoisella säästövapaalla eikä sijaista palkata. OAJ ei hyväksy säästövapaiden käyttöä, koska ne vaarantavat oppilaan oikeuden opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen ja turvalliseen oppimisympäristöön. Lapsen serkku käy koulua Helsingissä 21 oppilaan luokassa eikä sijaiskieltoa ole…

Tampereen seudun oppilaat pystyvät varmasti samoihin tuloksiin kuin pääkaupunkiseudunkin. On arvovalinta, annetaanko siihen riittävät resurssit. Huhtikuun kuntavaalit ovat koulutusvaalit, nostetaan yhdessä Pirkanmaa pk-seudun rinnalle.   

Faktalaatikko:

-Opetusryhmien suositeltava enimmäiskoko perusopetuksessa on 20-25 oppilasta (Perusopetuksen laatukriteerit, OKM)

-OECD:n PISA-tutkimus tuottaa vertailu- ja seurantatietoa osallistuvien maiden koulutusjärjestelmistä. PISA-tutkimuksen vahvuus on siinä, että se mahdollistaa osaamisen, asenteiden sekä näihin liittyvien taustatekijöiden seurannan sekä Suomessa että kansainvälisessä kontekstissa jo viidentoista vuoden ajalta. Voimme luotettavan aineiston avulla päätellä, miten peruskoulua päättävien nuortemme osaaminen on muuttunut.

- Tutkimuksen pääalueena olivat tällä kertaa luonnontieteet. Edellisen kerran luonnontieteet olivat pääalueena PISAssa vuonna 2006. Tulosten esittelyssä keskeisin huomio kohdistuu näin ollen luonnontieteiden osaamiseen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin sekä näiden kehitykseen yhdeksän vuoden aikana. Myös PISA 2015 -tutkimuksen kahden sivualueen, lukutaidon ja matematiikan, tulosten kehityksestä saadaan luotettava kuva.

      

Avainsanat: pisa, OAJ, OAJ Pirkanmaa, Aamulehti, koulutus, kasvatus, tuloksest, Tampere