Pirkanmaan yleissivistävät opettajat antoivat näkemyksensä työajan pidennykselle

Sunnuntai 10.4.2016 - Arto Kauppinen, OAJ Pirkanmaa alueasiamies

Loppukevään aikana tehdään merkittäviä päätöksiä opettajiakin koskien. Työmarkkinajärjestöt - myös oma OAJ:mme - neuvottelevat parhaillaan ns. kilpailukykypaketin soveltamisesta eri aloilla.  Meitä opettajia kiinnostaa etenkin se, kuinka sovittu 24 työtunnin lisäys tulee osaksi työaikaamme. OAJ Pirkanmaa halusi selvittää tätä kysymystä yleissivistävien opettajien osalta laajalla sähköisellä kyselyllä. Vastaajien määrä nousi korkeaksi, peräti 1427 jäsentä halusi kertoa näkemyksensä. Eniten vastaajia oli peruskoulusta, noin 70% kaikista. Loput vastaajat tulivat lähinnä lukioista. Muutamia vastaajia saatiin vielä esiopetuksesta ja yleissivistävästä aikuisopetuksesta.

Voidaan todeta, että kyselyn tulokset tässä laajuudessa heijastavat hyvinkin tarkkaan koko yleissivistävän opettajakunnan näkemyksiä Pirkanmaalla. Korkeasti koulutetut opetusalan ammattilaisemme osallistuivat luontevasti päätöksentekoon jo sen valmisteluvaiheessa. Parhaimmillaan tämän tyyppinen osallistaminen lisää luottamusta edustajien ja edustettavien välillä.  Samalla neuvottelijamme saavat työaikaratkaisuun arvokasta tietoa kentän tuntemuksista. Nykyaikainen tekniikka mahdollistaa tämän erinomaisesti.

Kyselyssä oli kolme valmista vaihtoehtoa, joihin lisätyöaika kohdistettaisiin. Ylivoimaisesti suosituimmaksi nousi käyttää lisätyöaika korvamerkitysti opettajan ja oppilaan/opiskelijan kohtaamiseen (Kyllä 70 %, ei 30 %). Toiseksi eniten sai kannatusta sijoittaa lisätyöaika YT-aikaan pitkin lukuvuotta (K 52 %, E 48 %). Selvästi eniten Pirkanmaan yleissivistävät opettajat vastustivat vaihtoehtoa, jossa lisätyö käytettäisiin kokonaisiin lukuvuoden suunnittelupäiviin elokuussa (K 37 %, E 63 %). Johtopäätös kyselystä tältä osin on selvä: yleissivistävät opettajat haluavat lisätyön sijoitettavan nykyisten työpäivien yhteyteen, eivätkä hyväksy lisätyöpäiviä - eikä kesäkeskeytyksen lyhentämistä.

Kävin läpi myös jäsentemme antamat vapaat vastaukset. Niissä esitetyt kommentit antoivat lisävalaistusta vaihtoehtovastauksille. Monet opettajat kokivat, että he tekevät paljon enemmän yksilöllistä oppilaan kohtaamiseen liittyvää työtä (esimerkiksi vanhempainvartit) kuin siitä maksetaan. Myös YT-aika venyi monen vastaajan mielestä huomattavasti suuremmaksi kuin mistä heille maksetaan. 

Muutoin vapaat vastaukset tiivistyvät käsitteeseen ”räätälöity ratkaisu”. Haluttiin, että lisäaika voitaisiin käyttää jopa koulujen tasolla yksilöllisesti järkeväksi katsottuun työhön. Paljon sai kannatusta sekin, että opettaja voisi lisäajan sisällä kehittää osaamistaan yksilöllisesti (esimerkiksi oman oppiaineen hallinnan suhteen, digitalisaatio). Muita vähemmän mainittuja ehdotuksia olivat: työlään asiakirjatyön resurssointi (esimerkiksi erityisopettajilla HOJKS), työaikapankin rakentaminen (opettajat keräävät lukuvuoden mittaan vaaditun lisätyön yksilöllisesti), jakotunteihin, tukiopetukseen, uudistuneiden ja uudistuvien ylioppilaskokeiden aiheuttamaan lisätyöhön ja ryhmänohjaukseen

Avainsanat: kehysriihi, oaj pirkanmaa, koulutussäästöt, kilpailukykypaketti, opettajan työ