PERJANTAIN BLOGI - OAO/YLL -JAOS

Perjantai 26.4.2024 klo 16.57 - Johanna Toivanen


Kieltenopetukseen suunnattuja leikkauksia tulisi harkita uudelleen

Kieltenopetuksen järjestäminen on tärkeää läpi koulutuskentän. Kieltenopiskelu tukee kansainvälistä vuorovaikutusta, kulttuurien ymmärtämistä ja mahdollistaa näkökulmien avartamisen. Kieltenopetuksella on oma roolinsa myös kotikansainvälistymisessä sekä kansainvälistyvän Tampereen seudun kehittymisessä. Jo aiemmin vapaan sivistystyön leikkaukset heikensivät Pirkanmaalaista kieltenopintojen tarjontaa, kun esimerkiksi Ahjolan kansalaisopisto joutui myös kaventamaan tarjontaansa eri kieliryhmissä, ja samankaltaisia vaikutuksia on todettavissa myös alueemme muissa kansanopistoissa ja vapaansivistystyön toimijoissa.

Tampereen yliopiston kielikeskus ilmoitti vähentävänsä kielitarjontaansa. Lukuvuonna 2024–2025 Tampereen yliopistossa priorisoidaan tutkinnon valmistumisen kannalta välttämättömien kieliopintojen järjestämistä. Toimenpiteellä haetaan säästöjä tuntiopettajien palkkakuluissa. Priorisointi tarkoittaa käytännössä sitä, että nykyisten kolmentoista kielen sijasta niitä on jatkossa tarjolla ainoastaan kahdeksan. Tarjonnasta karsitaan italian, japanin, kiinan, korean ja portugalin opinnot, joita opiskelijat ovat voineet opiskella vapaaehtoisesti. Näistä osaan, kuten japanin kielen opintoihin, on ollut niin suurta halukkuutta, etteivät kaikki ole mahtuneet ryhmiin mukaan. Yliopistossa lakkautettavat kurssit ovat pääosin alkeistason kursseja, jotka ovat olleet oivallisia ponnahduslautoja kyseisten kieliin ja kielialueiden kulttuuriin. Ne ovat mahdollistaneet kielten maailmaan tutustumisen myös heikommilla pohjataidoilla. Alkeistason kurssien lisäksi myös tohtorikoulutettaville suunnatut opintojaksot Writing for Research sekä Research Presentations lopetetaan.

Lopetettavien opintojaksojen ohella leikkauksia tehdään myös muihin kielten opetuksiin. Esimerkiksi espanjan, ranskan ja saksan opetusta vähennetään yhteensä noin 500 kurssipaikan verran. Espanjan osalta kurssipaikkoja opiskelijoille on vuonna 250 vähemmän kuin tällä hetkellä, saksan kielen kursseilla vähennys on puolestaan 150 opiskelijapaikkaa ja ranskan opiskelijoille 75 kurssipaikkaa. Kansainvälisille opiskelijoille tärkeitä suomi toisena kielenä (S2) opintoja heikennetään erityisesti edistyneemmille tarkoitetuista opintojaksoista. Leikkaukset ovat käytännössä isoja ja niillä on merkittävä vaikutus työelämässä tarvittavan kielitaidon sekä kotoutumisen näkökulmasta. Kieltenopintojen näin voimakas leikkaaminen, joka vieläpä kertaantuu useamman koulutuksentarjoajan päätösten vuoksi, vaikuttaa opiskelijoiden tulevaisuuden mahdollisuuksiin edetä kieliopinnoissaan. Tällä voi olla lopulta kauaskantoisia vaikutuksia sekä osaamisen että veto- ja pitovoiman näkökulmasta. Nykyisten kielten opettajien alueellisten työnäkymien kaventuminen ja epävarmuuden lisääntyminen vaikuttaa myös tulevaisuudessa heidän saatavuuteensa. Kieliopintojen tarjonnan leikkaamista tulisikin uudelleen arvioida, ja nähdä näiden opintojen laajempi merkitys koko Pirkanmaan kannalta.

 

OAJ Pirkanmaa OAO-YLL jaos

Puheenjohtaja 

Johanna Toivanen

Avainsanat: OAJ, OAJ Pirkanmaa, OAO, YLL, jaos, blogi, kieltenopetus, leikkaukset