Perusopetuksen säästöt romuttavat tasa-arvonLauantai 26.3.2016 klo 12.00 - Matti Helimo, OAJ Pirkanmaa puheenjohtaja Suomalainen koulutus on tunnustettu korkeatasoiseksi. Viime vuosina oppimistulokset ovat kuitenkin heikentyneet. Keväällä 2015 julkaistiinkin ”Tulevaisuuden peruskoulu – Uuteen nousuun!” –hankkeen loppuraportti. Laatijoina olivat 45 asiantuntijaa opetusministerin johdolla. Raportissa todettiin koulutuksella olevan vahva vaikutus kansantalouden kasvuun. ”Korkealaatuisen opetuksen mahdollistava perusopetuksen resursointi on taattava tulevaisuudessa. Ryhmäkokojen pienentämistä tulee jatkaa riittävällä resursoinnilla, ettei opetusryhmien koko pääse kasvamaan nykyisestä.” Raportti tuo esiin opetusryhmien koon vaikutuksen oppimistuloksiin. Eniten sopivan kokoisesta ryhmästä hyötyvät heikoimmassa asemassa olevat oppilaat. Tulokset olivat käytettävissä hallitusohjelmatyössä viime keväänä. Hallitus kuitenkin päätti, osana massiivisia koulutussäästöjä, leikata myös perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen tarkoitetut erityismäärärahat. Perusopetuksen uudessa tuntijaossa oppilaiden vähimmäistuntimäärä ei 222:sta noussut, vaikka siitä paljon puhetta pidettiinkin. Paikalliset tunti- ja ryhmäkokopäätökset ovat opetuksen järjestäjien eli kuntien käsissä. Yhden vuosiviikkotunnin vähennys tuntijaosta tarkoittaa käytännössä perusopetuksen leikkaamista kahdella kouluviikolla. On syytä olla huolissaan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämisestä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät itsehallintoalueille. Kunnilla ei ole juurikaan muuta kohdetta säästää kuin kasvatus ja opetus. Koulutus nähdään usein vain kulueränä, eikä investointina tulevaisuuteen. Tasa-arvo ei enää nykyään toteudu. Kuntien välillä lasten opetusmäärissä voi olla kokonaisen lukukauden ero ja ryhmäkoko toisen koulun luokassa kaksinkertainen. Erityisopetusta ei ole tarjolla tai sitä ei anna kelpoinen opettaja. Jakotunteja, joissa opetusryhmä on jaettu kahtia, on vähennetty. Tämä eriarvoisuus on opiskelijalla myöhemmin perintönä 2. asteen koulutuksessa. Tampereen perusopetuksen säästöt ensi lukuvuodelle ovat herättäneet pelkoa ja hämmennystä. Syksyllä siirrytään uuteen opetussuunnitelmaan, jossa painotetaan yksilöllisyyttä, ilmiöpohjaista oppimista, monipuolisia opetusmenetelmiä sekä oppimisympäristöjä ja oppiainerajat ylittävää opetusta. Tampereella perusopetuksen oppilasmäärän arvioidaan kasvavan ensi vuonna n. 600 oppilaalla ja ryhmäkokorahojen miljoonaleikkausten seurauksena opettajia palkataan useita kymmeniä vähemmän. Syntyy jättiluokkia, jonne sijoitetaan myös erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Monen lapsen luokka yhdistetään toiseen ja oppilasmäärä kaksinkertaistuu. Päättäjien olisi hyvä jalkautua kouluille katsomaan tilannetta ja kuunnella viestejä kouluilta ennen kuin jäljellä olevat resurssit jaetaan. Perusopetuksen laadun heikkenemisen estämiseksi tulisi laatia lisäbudjetti. Tarvitaan kykyä nähdä vaalikautta pidemmälle ja aidosti miettiä, tuoko koulutuksesta ja osaamisesta leikkaaminen Suomelle pitkällä aikajänteellä kilpailukykyä. Valtio sijoittaa Talvivaaraan taas kerran kevään aikana ryhmäkokorahojen verran. Kyse on loppujen lopuksi arvovalinnasta. |
Avainsanat: koulutus, koulutussäästöt, oajpirkanmaa, tasa-arvo, ryhmäkoko, opetusala, hallitusohjelma, oppimistulos |