Ajatuksia ammatilliselta - Terveisiä ”nextiltä leveliltä”!

Onpa aikoihin eletty! Ammatillinen koulutus on joutunut vuosien mittaan merkittäväksi säästö- ja reformitoimenpiteiden kohteeksi. Lisäsäästöjen kohteeksi jouduimme jälleen, kun hallitus päätti kasvattaa jo keväällä päättämäänsä 100 miljoonan euron leikkausta syksyn budjettiriihessään entisestään 20 miljoonalla. Lisäkuritustakin on vielä luvassa.  OAJ julkaisi 24.9. uutisen ja ajankohtaiskirjoituksen sivuillaan koskien maan hallituksen ensi vuoden budjetissa selvinneitä, jälleen ammatillista koulutustakin kurittavia, säästöpäätöksiä. Linkki uutiseen

Hallituksen ensi vuoden budjetissa ollaan leikkaamassa noin 15 miljoonaa euroa opettajien täydennyskoulutuksesta. Siis juuri sieltä, jonka avulla opettajat ovat voineet kehittää omaa osaamistaan kyetäkseen auttamaan opiskelijoitaan kohti ammatillisia unelmiaan ja ensimmäisiä työpaikkojaan.  ”Apua! Mitähän tämäkin taas tarkoittaa ammatillisen opettajan arjessa?!”  Ammatillinen opettaja, jos kuka, tarvitsee jatkuvaa ja säännöllistä täydennyskoulutusta. Vuosia sitten pääsimme työelämäjaksoille, olkoonkin, että valtaosa hankerahoituksen kautta, mutta pääsimme kuitenkin. Nykyisessä ammatillisen koulutuksen rahoituskurjuudessa ei taida monikaan työnantaja valtakunnassa satsata enää minkäänlaisiin opettajien työelämäjaksoihin.

Opettajalla tulisi olla taitoja toteuttaa omaa opetustaan erilaisin pedagogisesti vaihtelevin keinoin ja tavoin. Sähköpostiin virtaa välillä runsaasti vinkkejä mitä ja miten voisi kouluttautua. Koulutustarjonta on monipuolista ja monet koulutuksista sopisivat mainiosti ammatilliselle opettajalle. Tekoälystä koulutusta tuolla, oppimisympäristöjen ja verkkoympäristöjen koulutusta täällä, järjestelmien käytön koulutusta siellä. Mietintään jää ainoastaan se, millä ajalla ja resursseilla itseään ammatissaan kehittäisi ja lisäoppia ammentaisi. Työvuosia meillä opettajilla saattaa vielä olla jäljellä hurjan paljon. Jos töissä saa olla, tarvitsisi varmaan tulevaisuudenkin osaamista kerryttää. Kehitys ammatillisella puolella on kiihtyvää. Mitähän sitä pitäisikään oppia ja osata tänä vuonna, entäpä ensi vuonna? Muutaman vuoden päähän ei ajatuksia vielä uskallakaan suunnata! Mihin maailma, ja oma ala, onkaan sitten jo muuttunut?

Niin, oma ala. Onkohan tällä alalla opetustyötä, vaikka viiden vuoden päästä tarjolla, ja kuinka paljon? Mitä minä osaan ja hallitsen? Sillä tulevaisuutta vartenhan pitäisi ammatissa opettaa, eikä historiaa.  Kehitys alan työpaikolla menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja teknologia tuo apua, se tekoälykin.  Pitääkö toisen asteen opettajiston jo alkaa hakea apuja kolmannen asteen yhteyksistä? Toivottavasti apu löytyisi lähempää, eli niiltä, jotka rahoituksista päättävät.

Ammatillisen opettajan täytyisi työssään, kuin luonnostaan, hallita yhä erilaisempien ja erilaisilla oppimisen haasteilla varustettujen opiskelijoiden laadukas opetus tulevaan ammattiinsa. Työelämää varten ja sen haastaviin ammattitehtäviin meidän tulee ammatillisten opintojen kautta kouluttaa osaavia henkilöitä. S2-opiskelijoiden määrä lisääntyy koko ajan ja suomen kielen tason saaminen vastaamaan työelämän tarpeita vaatii paljon suuremmat opetusresurssit kuin nyt. Kaikkia työtehtäviä eivät robotitkaan voi hoitaa. Entäpä jos sähkökin loppuu?

Ammatillisten tutkintojen osaamistavoitteiden tulisi toteutua, jotta ammatissa tarvittavat perustaidot olisivat tulevilla ammattilaisilla hallussa. Emme voi madaltaa osaamisvaatimuksia, sillä siihen sisältyisi suuria riskejä. Ja vaadittavan osaamistason laskeminen vaikuttaa väistämättä myös osaamisen laatuun ja siihen, kuinka hyvin tuottamamme osaaminen vastaa työelämässä olevia tarpeita.  Lääkehoitoa ei voi toteuttaa tai asiakastuotteita ei voi tehdä ”mutu-tuntumalla”.

Nykyisin opetustilanteissa, jos opiskelijat paikalle ovat saapuneet, on erityisen tuen tarvitsijoita joukosta suuri osa. Erityistä tukea vaativien opiskelijoiden määrä on kasvanut huimasti koko ajan. Erityisopettajan koulutus ja valmiudet erityisopettajana toimimiseen hyödyttäisivät jokaista ammatillista opettajaa. Aikuiskoulutustuella tämän valmiuden saavuttaminen ei enää ole mahdollista. Samoin on loppunut monen käyttämä mahdollisuus, vuorotteluvapaa, jonka aikana omalla ajallaan pystyi opiskelemaan sekä huolehtimaan omasta työkunnostaan ja jaksamisestaan pitkällä tähtäimellä. Siis vaikka tarvetta ja tahtoa olisi, ei vaan ole resurssia toteuttaa.

Opiskelijoiden vastuullisuudessa ja käytöstavoissa on paljon toivomisen varaa. Puhelimeen kiinni liimautuminen ja notkuminen sosiaalisen median maailmoissa yökaudet, tuottaa henkisesti ahdistuneita opiskelijoita. Monelle opiskelijalle tuki ja apu löytyy terveyspalveluista, jos sieltäkään. Kurinpidollisiin toimiin ja poissaolojen seurantaan sekä opiskelijoiden yksilöllisten polkujen suunnitteluun menee ammatillisen koulutuksen arjessa tosi paljon aikaa ja resursseja.

Opettajan työkuorma on suuri. Vastikään julkaistusta OAJ:n Työolobarometrista saimme lukea, kuinka opetusalan viikkotyömäärät jatkavat kasvuaan. Siinä missä viikkotyötuntien keskiarvo kaikilla palkansaajilla yleisesti on 36,5 tuntia, on se ammatillisella puolella merkittävästi suurempi: ammatillinen oppilaitos 40,8 h/vko, ammattikorkeakoulu 46h /vko, yliopisto 43,6h/vko ja vapaasivistystyö 41,6h/vko. Opettajan työn hektisyys ja monimuotoisuus sekä iso työmäärä suhteessa palkkaan saavat monet ammattitaitoiset opettajat työuupumuksen partaalle, sairaslomalle ja joskus jopa alanvaihtoa miettimään. Alan vaihtamisen suhteen tilanne on hyvin ongelmallinen sekä opettajille että opiskelijoille. Ammatillinenopettaja on opiskellut ahkerasti ja tunnollisesti monta vuotta päästäkseen arvokkaaseen ammattiinsa. Hän yrittää kehittää jatkuvasti taitojaan opetustyön aikana ja sydämellään taistelee opiskelijoiden hyväksi venyen monesti sietorajoilleen ja niiden yli opiskelijoiden hyvää ajatellessaan. Moni joutuukin huomaamaan, että liika on kuitenkin liikaa. Työuupumus ja ahdistus saavat monet pohtimaan omaa jaksamistaan, ja hakemaan työterveyden palveluita tai peräti irtisanoutumaan. Tämä lisää luonnollisesti sekä koulutuksen järjestäjien että koko yhteiskunnan terveyskuluja merkittävästi.

Missä nyt sitten yhteiskunnallisesti säästetään? Nyt päätetyt osaamisen tuottamiseen ja sen kehittämiseen sekä työvoiman saatavuuteen vaikuttavat säästötoimet iskevät yhteiskuntamme kasvoille vasta tulevaisuudessa. Aikuisopiskelijoillekaan ei alanvaihtaminen ole enää kovin helppo vaihtoehto, kun heidän tukiansa leikattiin. Joudummekin entistä tarkemmin miettimään, kuinka yhteiskunnassa tuemme erilaisten ammatillisten tutkintojen sisällä elinikäistä oppimista. Aina ei voi opiskelija, tai opettajakaan, jäädä tuleen makaamaan, jos nyt tai aiemmin opiskellun alan töitä ei ole tai työn luonne on muuttunut sietämättömäksi ja ahdistavaksi. Elämiseen liittyvät laskut ne kuitenkin tulevat aina ajallaan ja pitäisi leipääkin pöytään saada. Se kallein lasku tulee aivan varmasti maksettavaksi näiden hallituksen tekemien, täysin käsittämättömien, säästöpäätösten myötä.  Annetaan ammatilliselle koulutukselle se arvo, jonka se ansaitsee. Ammatillinen koulutus tuottaa yhteiskuntaamme työvoimaa toimien nopeimpana väylänä työelämään ja veronmaksajaksi.

Työn iloa meille kaikille!

OAO-YLL -jaos

Johanna Toivanen ja Terttu Siekkinen