Eläke, elämänkaari ja identiteetti
Kehityspsykologiassa tarkastellaan ihmisen psyykkistä kehitystä ja etsitään siitä yliyksilöllisiä säännönmukaisuuksia. Näkökulma painottuu erityisesti lapsuus- ja nuoruusiän kehityksellisiin prosesseihin. Perinteisesti on ajateltu, että nämä prosessit tulevat enemmän tai vähemmän valmiiksi ihmisen saavuttaessa aikuisiän. On kuitenkin havaittu, että psyyke kehittyy ja muovautuu mielen sisäisten tapahtumien ja ulkomaailman tarjoamien haasteiden paineessa läpi koko elämän. Tätä näkökulman laajennusta kutsutaan elämänkaaripsykologiaksi.
Nykyisen elämänkaaripsykologian yksi tärkeä tausta-ajatus tulee C.G. Jungilta. Jungilaisessa elämänkaariteoriassa ihmisen elämä nähdään ikään kuin salmiakkikuviona eli kärjellään seisovana vinoneliönä. Elämän ensimmäinen puolisko keskittyy elämänpiirin laajentamiseen: kaikkea halutaan lisää ja enemmän – kokemuksia, ihmissuhteita, elämyksiä, asunnon neliöitä ja pankkitilin saldoa. Jossakin kohtaa elämänpolkua yksilön mieli kääntyy ekspansiosta keskittymiseen. Aletaan karsia ja suunnata kohti olennaista: itselle tärkeitä, parantuneen itsetuntemuksen kirkastamia asioita. Asioita ei enää tehdä vain siksi, että niin kuuluu tehdä sosiaalisen paineen vuoksi. Ehtoopuolella elämänpiiri kapeutuu, mutta merkityssisällöt syvenevät. Tämän Jungin kuvaaman “ihmeellisen sielullisen muutoksen” huomaa todeksi esimerkiksi silloin, kun eläköitymisen myötä aikaa ja energiaa vapautuu itsen näköisen elämän elämiseen. Olen vienyt tänä keväänä useita peräkärrykuormia tavaraa Koukkujärvelle osana suurta “kuolinsiivousprojektia”. Tarpeettomasta luopuminen tuntuu hyvältä. Kuorma kevenee myös henkisellä puolella.
Itse jäin eläkkeelle vuoden vaihteessa. Olen edelleen sivutoimisen tuntiopettajan työsopimuksella sidoksissa entiseen työnantajaani, mutta satunnaiset, erikseen sovittavat työkeikat eivät velvoita mihinkään. Työ ei enää hallitse elämääni. Myös OAJ-aktiivin luottamustehtäviä on vielä loppusuoralla. Aikuisopettajan työtä ehdin saman työnantajan palveluksessa tehdä 35 vuotta. Aloin suunnitella eläköitymistäni hyvissä ajoin. Virkistin tietoisesti ruuhkavuosien aikana huonolle hoidolle jääneitä työelämän ulkopuolisia ystävyyssuhteitani. Virittelin myös vanhoja mielenkiinnon kohteitani ja harrastuksiani. Pyrin valmistautumaan tulevaan elämänmuutokseen. Olin huomannut, että osa matkan varrella eläköityneistä kollegoistani jäi hämilleen, kun odotetut eläkepäivät lopulta koittivat. Mikä minä nyt olen, kun en enää ole opettaja? Olenko vanhus, ikäihminen, harmaa pantteri vai seniorikansalainen – vai jotain muuta? Kyseessä ei ole loma tai väliaikainen vapaajakso, joka joskus päättyy, vaan ainutkertainen ja lopullinen elämänmuutos. Tätä työn raskauttama ihminen on voinut odottaa pitkään ja hartaasti, mutta silti muutoksen lopullisuus voi yllättää. Pelkkä ajatus siitä, ettei tarvitse enää koskaan lähteä töihin, ei kaikessa ihanuudessaan riitä elämän sisällöksi.
OAJ on perinteisesti järjestänyt jäsenilleen asiantuntevia ja antoisia eläkekoulutuksia. Juristin pitämissä koulutuksissa näkökulma on usein teknistaloudellinen: eläkelakien ja -järjestelmien koukerot avataan ymmärrettävästi. Sen sijaan eläköitymisen psykososiaalisia haasteita käsitellään vähemmän – mielestäni tälle olisi tilausta. Kuten edellä totesin, eläköityminen vapauttaa valtavasti aikaa ja energiaa yksilön omaan käyttöön. On hyvä pohtia jo etukäteen, mihin nämä resurssit haluaa suunnata. Se on eläkevuosiin valmistautumista, jota ei kannata laiminlyödä. Helposti työn raskauttama ihminen ajattelee, että eläkkeellä voi vain levätä ja ehkä matkustella. Sekään ei välttämättä yksin riitä elämän sisällöksi. Neuvoisin eläkettään odottavaa pohtimaan, mitä hän haluaisi tehdä – ehkä jotain sellaista, mitä on aina halunnut, mutta johon ei ole löytynyt aikaa tai energiaa. Eläkkeellä niitä on. Uuden elämäntavan voi löytää pienen hämmennyksen tai notkahduksen kautta, mutta siihen voi myös valmistautua ennalta. Suosittelen tätä. Opettajuus on vahva identiteetti ja kantajaansa määrittävä rooli. Eläköitymisen myötä se jää väistämättä taakse. Tällöin yksilö voi kokea menettävänsä jotain tärkeää itsestään. Erityisesti voimakkaasti työorientoitunut ihminen voi kokea muutoksen syvällisesti. Siirtyminen tehokkaasta ja osaavasta minäkuvasta johonkin uuteen ja osin tuntemattomaan voi olla hämmentävää. 65 vuotta täyttänyt henkilö on virallisesti ikääntynyt, ja elämänkaariteorioiden mukaan siirtynyt vanhuuden vaiheeseen. Maistele näitä käsitteitä omalla kohdallasi: otatko ne osaksi identiteettiäsi vai tuntuvatko ne vierailta? Julkisessa keskustelussa ikäihmiset esitetään toisinaan kustannuksina tai palvelujärjestelmän kuormittajina. Tällaiset mielikuvat tukevat huonosti yksilön myönteistä ikääntymiskokemusta. Monissa kulttuureissa vanhuuteen liitetään enemmän viisautta ja arvostusta kuin meillä. Uuden identiteetin rakentamiseen saa niukasti yhteiskunnallista tukea. Uutta rakennetaan vanhan päälle – eikä opettajuuskaan katoa, vaan jää osaksi identiteettiä. Itse saan mielihyvää työurani muistelemisesta. Muistot ovat pysyviä ja edelleen osa minua.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että eläkkeellä olo on oikein oivallettuna ihmisen parasta aikaa. Jos eläkkeelle pääsee suhteellisen terveenä, uudesta elämänvaiheesta voi todella nauttia. Silloin käytettävissä on aikaa, energiaa ja toimintakykyä toteuttaa oman näköistä elämää. Hyvät tulevat eläkeläiset – kyllä se kaunis päivä teidänkin kohdallanne tulee. Olittepa valmistautuneet tai ette.
Petri Karoskoski, OAJ Pirkanmaa OAO-YLL jaos