Muutosten keskellä, ihminen ensin
Viime aikoina me opettajat ja varhaiskasvattajat olemme työskennelleet jatkuvien muutosten keskellä. Työ on merkityksellistä ja tärkeää, mutta samaan aikaan vaativampaa kuin koskaan. Kun uudistukset, odotukset ja arjen realiteetit kasaantuvat, on syytä pysähtyä yhden kysymyksen äärelle: miten minä itse voin – ihmisenä tämän kaiken keskellä?
Opetus- ja kasvatusalan muutokset eivät ole vain strategioita tai linjauksia. Muutokset näkyvät aidosti arjessa, eivät vain papereissa. Ne näkyvät päivittäin ryhmätilanteissa, kohtaamisissa ja työpäivän rakentumisessa. Viime vuosina arkea ovat muovanneet esimerkiksi opetus- tai varhaiskasvatussuunnitelmien uudistukset, oppijoiden tuen tarpeiden lisääntyminen ja tuen uudistus, digitalisaatio ja tekoälyn nopea tulo opetukseen sekä kiristyneet resurssit, jotka vaikuttavat opetuksenjärjestäjien talouteen ja kykyyn toimia.
Usein yksittäinen muutos on vielä hallittavissa. Lisäkuormitus syntyy siitä, että muutoksia tulee useita yhtä aikaa. Samalla työn perusluonne pysyy samana: läsnäoloa, ohjausta, opetusta sekä vastuuta ja jatkuvaa vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa.
Kasvatus- ja opetustyössä väsymys ei synny välinpitämättömyydestä tai vaillinaisesta ammattitaidosta. Isossa kuvassa oikeastaan juuri päinvastoin. Usein kuormittuvat juuri ne, jotka välittävät, kantavat vastuuta ja haluavat tehdä työnsä hyvin. Päivän aikana ollaan monelle lapselle tai nuorelle se turvallinen aikuinen, joka kuuntelee, rauhoittaa ja kannattelee, ja joka tukee, ohjaa ja auttaa oppimaan. Resurssien ja työn tekemisen tapojen muuttuessa jaksaminen ei ole pelkästään yksilön asia. Se on myös rakenteiden, työn organisoinnin ja yhteisen keskustelun kysymys. Silti palautuminen jää arjessa liian usein meidän yksin kannettavaksi.
Palautuminen ei ole työn vastakohta, vaan sen edellytys. Kasvatus- ja opetustyössä oma hyvinvointi heijastuu suoraan siihen, miten toimimme työssämme ja kohtaamme toiset. Palautuminen tarkoittaa hetkiä, jolloin ei tarvitse olla valmiina, tarkkana tai vastuussa. Hetkiä, jolloin keho ja mieli saavat siirtyä pois jatkuvasta vireystilasta. Palautuminen ei tapahdu käskystä, eikä se ole suoritus. Se on prosessi, joka vaatii tilaa, aikaa ja ennen kaikkea armollisuutta itseä kohtaan.
Joululoma tarjoaa monelle opettajalle ja varhaiskasvattajalle pysähdyksen arkeen. Loman ei tarvitse olla täydellinen tai lomailijan tehokas, jotta pysähtymisestä tulisi merkityksellinen. Joskus tärkeintä on antaa itselleen lupa olla hetki tekemättä mitään hyödyllistä tai sellaista, jota joku muu kuin sinä itse vaadit.
Palautumista voi tukea pienilläkin asioilla: vaatimustason laskemisella, työasioista irrottautumisella, unen, levon ja rauhallisen rytmin vaalimisella sekä sellaisella tekemisellä, jossa ei ole vastuussa muista ja sen hyväksymisellä, että palautuminen vie aikaa. Olennaisinta on, että kuuntelet itseäsi ja pyrit tarjoamaan sinulle sopivia palautumisen palikoita.
Opetus- ja kasvatusalan muutokset eivät ole katoamassa. Juuri siksi jaksamisesta ja palautumisesta on puhuttava ääneen. Ihminen ei ole vain resurssi tai osa järjestelmää. Meidän alallamme ihmiset ovat työn ydin. Ehkä tänä jouluna tärkein asia ei ole se, mitä kaikkea ehtii tehdä, vaan se, mistä uskaltaa päästää irti?
Rentouttavaa loppuvuotta kaikille!
Jussi Savolainen, OAJ Pirkanmaan alueasiantuntija