ESITTELYSSÄ OAJ PIRKANMAAN PUHEENJOHTAJA!

21.02.2023

Tervehdys OAJ Pirkanmaan jäsenet!


Aloitin vuoden alussa kaksivuotiskauden OAJ Pirkanmaan puheenjohtajana. Olen historian ja yhteiskuntaopin opettaja Tampereelta. Nyt työskentelen 3 pv/vko Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen työsuojeluvaltuutettuna. Loput kaksi työpäivää tämän vuoden alusta hoidan alueyhdistyksen puheenjohtajuutta.

Alueyhdistys on minulle tuttu, kun toimin v.2015-2019 alueasiamiehenä. Perehdytys tehtävään on silti välttämätöntä. Siitä annan erityiskiitokset edeltäjälleni Johanna Toivaselle ja alueasiantuntija Jussi Savolaiselle.

Puheenjohtajana tavoittelen luottamuksen ja toimivan yhteistyön rakentamista paikallisyhdistyksiin, alueyhdistyksen hallitukseen, jaoksiin, alueasiantuntijaan ja toimiston väkeen. Se vaatii työtä johon olen motivoitunut. Tammikuussa aloitin vierailut paikallisyhdistyksiin yhdessä alueasiantuntijan kanssa - Pälkäne ensimmäisenä. Kevätkaudelle on sovittu jo muitakin vierailuja. Olkaa yhteydessä näissä asioissa Jussiin ja minuun.

Tammikuun aikana vierailin kolmen jaoksemme kokouksissa. Jaosten rooli on tärkeä oman koulutussektorin tiedon välittämisessä. Samoin koulutusten järjestämisessä niillä on keskeinen tehtävä. Kannustan viestittämään jaoksille toiveita aktiiveille ja jäsenille suunnattavista koulutuksista! Alueyhdistyksen uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen tammikuun lopussa. Siellä tapahtuu alueyhdistyksen toiminnan tärkein keskustelu ja päätöksenteko koulutuksen sektorien ja paikallisyhdistysten kysymyksistä.

Alkuvuoden tärkein tavoitteemme on eduskuntavaalivaikuttaminen. Ideaparkin keskusaukiolla 11.3. järjestämme ehkäpä koko Pirkanmaan vaalipiirin suurimman vaalitapahtuman asiaankuuluvin vaalipaneelein. Puheen siellä pitää järjestömme puheenjohtaja Katarina Murto. Toinen vaalitapahtumamme on Kauppi Sports Centerissä 25.3. Lämpimästi tervetuloa molempiin!

Yhteistyöterveisin

Arto Kauppinen

OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja

ARTO.jpg

29.03.2024PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU! YSI-JAOS
23.02.2024PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU! OAO-YLL -jaos
12.01.2024PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU - VOL - JAOS
13.12.2023VAR
13.12.2023VAR
13.12.2023JÄSENETU OAJ PIRKANMAAN JÄSENILLE VARALAN VERKKOVALMENNUKSISTA
10.12.2023Kapen kokkikoulu 2.2.2024
08.12.2023PERJANTAIBLOGI JULKAISTU!
11.11.2023VALOT PÄÄLLE!
27.10.2023PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU - YSI - JAOS
29.09.2023Perjantain blogi julkaistu!
04.09.2023MAAILMAN OPETTAJIEN PÄIVÄN JUHLA!
25.08.2023Uusi perjantain blogi julkaistu!
02.06.2023Uusi perjantain blogi julkaistu!
28.04.2023UUSI PERJANTAIBLOGI JULKAISTU!
19.04.2023Koulutuksella tulevaisuudenkestävä Suomi -kiertue Tampereella 4.5.2023
16.03.2023Eduskuntavaalitapahtuman 11.3.2023 vaalipaneelin tallenne
16.03.2023OAJ Pirkanmaan työhyvinvointi-iltapäivä jäsenille perheineen!
16.03.2023OAJ Pirkanmaa hakee alueasiantuntijaa!
11.03.2023OAJ PIRKANMAAN VAALITAPAHTUMA IDEAPARKISSA - OHJELMA JA LINKKI LIVESTRIIMAUKSEEN!
03.03.2023OAJ PIRKANMAAN VAALITAPAHTUMA IDEAPARKISSA 11.3.2023
21.02.2023ESITTELYSSÄ OAJ PIRKANMAAN PUHEENJOHTAJA!
30.11.2022OAJ Pirkanmaan alueyhdistyksen puheenjohtajaksi Arto Kauppinen!!
16.11.2022OAJ Pirkanmaan vuosikokous
21.10.2022Perjantaiblogi julkaistu!
06.10.2022Rekisteröidy Educaan viimeistään 19.10. ja saat edun!
29.09.2022Pirkanmaan OAJ valtuutetut esittäytyvät!
23.09.2022Uusi blogi julkaistu!
29.08.2022OAJ:n Pirkanmaan alueyhdistys ry järjestää kuljetuksen Valtakunnallisille varhaiskasvatuksen opettajapäiville Raumalle 24.-25.9.2022
09.06.2022Kunta-alalle vihdoin sopimukset!
17.05.2022OAJ:n uusi puheenjohtaja on Katariina Murto!
17.05.2022Valtuustovaalien arvonta suoritettu!