ESITTELYSSÄ OAJ PIRKANMAAN PUHEENJOHTAJA!

21.02.2023

Tervehdys OAJ Pirkanmaan jäsenet!


Aloitin vuoden alussa kaksivuotiskauden OAJ Pirkanmaan puheenjohtajana. Olen historian ja yhteiskuntaopin opettaja Tampereelta. Nyt työskentelen 3 pv/vko Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen työsuojeluvaltuutettuna. Loput kaksi työpäivää tämän vuoden alusta hoidan alueyhdistyksen puheenjohtajuutta.

Alueyhdistys on minulle tuttu, kun toimin v.2015-2019 alueasiamiehenä. Perehdytys tehtävään on silti välttämätöntä. Siitä annan erityiskiitokset edeltäjälleni Johanna Toivaselle ja alueasiantuntija Jussi Savolaiselle.

Puheenjohtajana tavoittelen luottamuksen ja toimivan yhteistyön rakentamista paikallisyhdistyksiin, alueyhdistyksen hallitukseen, jaoksiin, alueasiantuntijaan ja toimiston väkeen. Se vaatii työtä johon olen motivoitunut. Tammikuussa aloitin vierailut paikallisyhdistyksiin yhdessä alueasiantuntijan kanssa - Pälkäne ensimmäisenä. Kevätkaudelle on sovittu jo muitakin vierailuja. Olkaa yhteydessä näissä asioissa Jussiin ja minuun.

Tammikuun aikana vierailin kolmen jaoksemme kokouksissa. Jaosten rooli on tärkeä oman koulutussektorin tiedon välittämisessä. Samoin koulutusten järjestämisessä niillä on keskeinen tehtävä. Kannustan viestittämään jaoksille toiveita aktiiveille ja jäsenille suunnattavista koulutuksista! Alueyhdistyksen uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen tammikuun lopussa. Siellä tapahtuu alueyhdistyksen toiminnan tärkein keskustelu ja päätöksenteko koulutuksen sektorien ja paikallisyhdistysten kysymyksistä.

Alkuvuoden tärkein tavoitteemme on eduskuntavaalivaikuttaminen. Ideaparkin keskusaukiolla 11.3. järjestämme ehkäpä koko Pirkanmaan vaalipiirin suurimman vaalitapahtuman asiaankuuluvin vaalipaneelein. Puheen siellä pitää järjestömme puheenjohtaja Katarina Murto. Toinen vaalitapahtumamme on Kauppi Sports Centerissä 25.3. Lämpimästi tervetuloa molempiin!

Yhteistyöterveisin

Arto Kauppinen

OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja

ARTO.jpg

15.04.2024VALTAKUNNALLISET VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAPÄIVÄT + OAJ PIRKANMAAN JÄRJESTÄMÄ BUSSIKULJETUS!
29.03.2024PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU! YSI-JAOS
23.02.2024PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU! OAO-YLL -jaos
12.01.2024PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU - VOL - JAOS
13.12.2023JÄSENETU OAJ PIRKANMAAN JÄSENILLE VARALAN VERKKOVALMENNUKSISTA
10.12.2023Kapen kokkikoulu 2.2.2024
08.12.2023PERJANTAIBLOGI JULKAISTU!
11.11.2023VALOT PÄÄLLE!
27.10.2023PERJANTAIN BLOGI JULKAISTU - YSI - JAOS
29.09.2023Perjantain blogi julkaistu!

Siirry arkistoon »