AMMATILLISIA OPETTAJIA TARVITAAN TULEVAISUUDESSAKIN

Maanantai 23.1.2017 - Sirkka Saarikoski, OAJ:n koulutuspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja

Helsingin Sanomien pääkirjoitus tarttuu ajankohtaiseen asiaan otsikolla ”Ammattikoulun opetusta yhä enemmän työpaikoille” (29.12.2016).

Ammatillisella koulutuksella on todellakin edessä historiallinen muutos. Näen sen ammatillisen koulutuksen alasajona.

Olemme Suomessa parinkymmenen viime vuoden aikana saaneet ammatillisen koulutuksen vetovoiman hyvään nousuun. Ammatillisen toisen asteen peruskoulutukseen on joinakin vuosina hakenut enemmän opiskelijoita kuin lukioihin.

Nyt ammatillisen koulutuksen opintoja ollaan siirtämässä yhä enemmän työpaikoille. Uudistus tuo uudenlaisia paineita työnantajille. Kysynkin, kuka työpaikoilla ehtii opettaa opiskelijoita, jos ammatillisia opettajia ei oteta mukaan tähän uudistukseen ja työpaikoilla opettamiseen. Kenellä on jatkossa oikeus arvioida opiskelijoiden näyttöjä ja suorituksia? Tähän saakka se on ollut opettajien tehtävään kuuluva virkavelvollisuus.

Jo nyt ammatillisen koulutuksen lähiopetusta on vähennetty paljon. Osa opiskelijoista keskeyttää opintonsa. Joka viides 20-vuotias mies ei opiskele, ei käy työssä eikä työharjoittelussa. Miten käy jatkossa  syrjäytymisen ehkäisemisen? Asiaa ei auta ainakaan se, että ammatillisten opettajien työpanosta vähennetään entisestään.

Ammatillisia opettajia tarvitaan edelleen! Tehkäämme yhdessä – työelämä ja ammatilliset opettajat – tämä historiallinen uudistus. 

(teksti julkaistu 12.1. Helsingin Sanomissa ja 14.1.17 Aamulehdessä)

Avainsanat: ammatillinen koulutus, ammattikoulu, työsuojelu, koulutus, edunvalvonta, työpaikkaohjaus, opettaja