Koulutuspäätökset pois amatööreiltä

Keskeisimpään tulevaisuusinvestointiimme, koulutukseen, on kohdistettu miljardien leikkaukset ja lisää on tulossa. Koulutuslupaukset petettiin heti kevään vaalien jälkeen. Ikäviä päätöksiä perustellaan paradoksaalisesti sillä, että emme voi jatkaa velaksi elämistä ja maksattaa laskua tulevilla sukupolvilla. Kuitenkin juuri niin ollaan nyt tekemässä. Hallituksella on ollut käytössä yhden totuuden tiedotusstrategia. Maailman kuuluisimpiin intellektuelleihin lukeutuvan kielitieteilijä Noam Chomskykin totesi syksyllä Suomen hallituksen leikkauspolitiikasta: “Koulutuksesta leikkaaminen on itsestään vääryys ja se on myös huomattavan vaarallista yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.”

Väistämätön tosiasia on, että Suomen taloustilanne on kriittinen. Maailman talousfoorumin WEF:n maailman kilpailukykyvertailussa putosimme sijalle 8. Perusopetuksessa olimme paras maa ja palkkojen muodostumisen joustavuudessa pidimme perää sijalla 140. Jälkimmäisestä sijoituksesta nousi iso haloo, mutta vähissä olivat koulutuksen puolustuspuheenvuorot – saati peukutukset opetusalan ammattilaisille.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on ollut maailman tehokkaimpia ja meillä on jo vuosia ollut maailman tehokkaimmat opettajat. Verraten vaatimattomilla panostuksilla olemme saaneet huippuoppimistuloksia. Ainakin yhdessä asiassa Suomi on siis kilpailukyvyn suhteen kärjessä ja se ollaan nyt valmiit lyhytnäköisesti romuttamaan. Samalla kansalaisia sumutetaan käyttämällä harhaan johtavia termejä. Hallitus esimerkiksi “kehittää” kasvatusta, koulutusta ja tutkimusta, vaikka todellisuudessa se leikkaa sieltä satoja miljoonia euroja. 300 miljoonan satsaaminen sinänsä hyviin koulutuksen kärkihankkeisiin ei riitä, kun opetuksen kivijalka on ensin murennettu 3 000 000 000 euron leikkauksilla. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku, sano jo Paasikiviki.

Koulutus on investointina erittäin tuottava. Työelämän rakennemuutokseen vastaaminen, työn tuottavuuden lisääminen ja sitä kautta velkaantumisen vähentäminen edellyttävät päätöstä investoida osaamiseen ja koulutukseen nykyistä enemmän – ei vähemmän.  OECD:n laskelmien mukaan yhden euron panostus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euroa takaisin.

Kuntatalouden tervehdyttäminen pitää aloittaa rakenteellisista uudistuksista ja kuntauudistusta on jatkettava. Kunnista yli puolet on pieniä, alle 6000 asukkaan kuntia, joiden hallinto, hallintorakennukset ja päätöksentekoelimet syövät varoja kuntalaisten peruspalveluista. OAJ on toimittanut syksyn aikana neljä norminpurkuesitystä opetusministerille niistä kuntataloutta heikentävistä lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista, joista kasvatus- ja opetussektorilla voitaisiin luopua vaarantamatta lasten tai nuorten oikeuksia. Ammatillisessa koulutukseen sijoitetusta eurosta enää vain noin 50 senttiä menee itse asiaan eli opetukseen. Tuo kehitys on katkaistava.

Hallitusohjelmassa tavoitellaan perusopetuksen osalta koulutuksellista tasa-arvoa ja oppimistulosten paranemista. Todellisuudessa tasa-arvo on kuitenkin romahtanut ja kuilu hyvien ja huonojen koulutuksenjärjestäjien välillä kasvaa. Ryhmäkojen pienentämiseen kohdistetun erityisavustuksen leikkaus on täydellisessä ristiriidassa hallituksen oman tavoitteen kanssa. Mikäli ryhmäkokorahasta luovutaan kokonaisuudessaan, menetetään viime vuosina saavutettu kehitys perusopetuksen ylisuurien opetusryhmien määrässä. OAJ on laskenut, että suunniteltu leikkaus tarkoittaa noin 900 opettajan vähentämistä ja heidän oppilaidensa sijoittamista olemassa oleviin ryhmiin. 

Pirkanmaalla on ryhmäkokojen suhteen maan huonoin tilanne. Tulevaisuuden peruskoulu –selvitys osoittaa, että ryhmäkoolla on ratkaiseva merkitys mm. oppimistuloksiin, erityisesti heikoimmin pärjäävien oppilaiden kohdalla. Myöskään hallitusohjelman tavoittelema oppimis-tapojen ja -ympäristöjen modernisointi ei ole mahdollinen ylisuurissa opetusryhmissä.

Koulutuksellisen tasa-arvon murentuessa on tarkkaan arvioitava, voiko perusopetus ylipäätään jäädä kuntien vastuulle. Kun sote-palvelut poistuvat kuntien velvollisuuksista, ei tulevien leikkausten kohteeksi jää muita merkittäviä kohteita kuin koulutus. Käytäntö on osoittanut, että liian monen kuntapäättäjän kompetenssi ei riitä kasvatuksesta ja opetuksesta päättämiseen. Valitettavan usein kuulee tärkeitä oppilaiden tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä kunnanvaltuustoissa tehdyn pohjalta: “Kun minä olin koulussa, meitä oli 40 oppilasta ja kaikki sujui hyvin.” Ruotsissa entinen opetusministeri Jan Björklund on vaatinut perusopetuksen siirtämistä valtiolle. Hän sanoi kunnallispoliitikkojen olevan amatöörejä, jotka eivät osaa hoitaa koulutusasioita. “Se on liian vastuullinen ja vaativa tehtävä heille.” Mikäli valtio ottaisi Suomessa perusopetuksen hoitaakseen, tulisi koulutuksen saavutettavuuteen kiinnittää erityistä huomiota.

Ajat ovat vaikeat ja päättäjiltä tarvitaan kykyä nähdä kokonaisvaltaisesti pitkälle tulevaisuuteen. Kyse on viime kädessä arvovalinnoista. Suomi vahvistaa puolustyskykyään hankimalla hävittäjiä 10 miljardilla, epäonnistuneet helikopterikaupat maksoivat 350 miljoonaa, tehottomiksi todettuja yritustukia maksetaan arviolta 800 miljoonaa, Talvivaaran kaivokseen on jouduttu pumppaamaan satoja miljoonia, maataloustuet jne. Rahaa siis löytyy, kunhan kohde nähdään riittävän tärkeäksi. Kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen alasajo ei ole missään oloissa perusteltua ja se vain siirtää velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi.